Uusperheen lakiasiat

Lue mitä asiakirjoja uusperheen kannattaa tehdä.

Testamentti

Uusperheen on tärkeää huolehtia tietyistä, pakollisista asiakirjoista. Yksi tärkeimmistä uusioperheen lakiasioista on testamentti.

Mikäli vanhempi nimittäin haluaa, että hänen kuoltuaan perintöä siirtyy myös muille kuin hänen omille, biologisille lapsilleen, täytyy siitä määrätä testamentissa.

Testamentissa on tärkeää myös määrätä, kuka toimii lapsille siirtyvän omaisuuden edunvalvojana, jos lapset ovat vielä alaikäisiä vanhemman menehtyessä. Testamentissa voi olla tärkeää turvata myös toista puolisoa siltä varalta, että hän jäisi elämän yllättäessä lasten kanssa yksin.

Testamentilla turvaat sinulle tärkeät ihmiset

Tiesitkö, että:

Mikäli vanhempi haluaa, että hänen kuoltuaan perintöä siirtyy myös muille kuin hänen omille, biologisille lapsilleen, täytyy siitä määrätä testamentissa.

Ositus edellisestä liitosta

Erityisen tärkeää uusioperheissä on huolehtia siitä, että ositus on tehty, jos puolisot tai toinen heistä on aikaisemmin ollut naimisissa.

Avio-oikeus on nimittäin aina voimassa osituksen suorittamiseen. Jos ositusta ei siis ole tehty, voi ex-puolisolla olla oikeus toisen puolison varallisuuteen, vaikka hän olisi jo solminut uuden avioliiton. Tämä oikeus voidaan katkaista ainoastaan osituksella. Puolisoiden kannattaa tehdä ositus viimeistään siinä kohtaa, kun he hankkivat yhteistä omaisuutta.

Suosittelemme seuraavia asiakirjoja

Tiesitkö, että:

Jos ositusta ei ole tehty, voi ex-puolisolla olla oikeus toisen puolison varallisuuteen, vaikka hän olisi jo solminut uuden avioliiton.

Sopimus eron varalta

Mahdolliseen eroon on aina hyvä varautua. Avioehdolla toisen oikeutta omaan omaisuuteen voi rajata.

Sopimuksessa avoeron tai avioeron varalle voi puolestaan sopia omaisuuden jakautumisesta käytännössä tai lasten elatuksesta ja tapaamisoikeudesta. Tällöin lapsia ei jo valmiiksi raskaassa erotilanteessa kuormiteta huoltoriidoilla.

Tiesitkö, että:

Sopimuksessa voi sopia omaisuuden jakautumisesta sekä lasten huollosta, elatuksesta, tapaamisesta ja asumisesta.

Lahjakirja

Lahjakirja voi tulla kyseeseen, jos vanhemmat haluavat lahjoittaa omaisuutta lapsilleen. Lahjakirja on pakko laatia aina, jos lahjoitettavaan omaisuuteen, kuten kiinteistöön tai asunto-osakkeeseen halutaan pidättää hallintaoikeus.

Ennakkoperinnöllä voi puolestaan helpottaa perillisten perintöverotaakkaa tai siirtää omaisuutta lapsille jo elinaikanaan, jos lapsi on esimerkiksi ostamassa asuntoa.

Perintöä lapsille lahjakirjalla

Tiesitkö, että:

Ennakkoperintöä voidaan antaa lahjakirjalla, jossa on määräys siitä, onko lahja ennakkoperintöä vai ei.

Edunvalvonta­valtuutus

Myös edunvalvontavaltuutus kannattaa olla, jotta perheen asioiden hoitaminen olisi sujuvaa, jos toiselle vanhemmalle tapahtuu jotakin.

Edunvalvontavaltuutuksessa valtuutetaan haluamansa henkilö hoitamaan toisen henkilökohtaisia- ja taloudellisia asioita. Näin perheen asioiden hoito sujuu nopeasti ja joustavasti, eikä esimerkiksi toinen joudu vastuuseen yhteisistä lainanlyhennyksistä tai muista perheen laskuista.

Ihan kaikilla tulisi olla edunvalvontavaltuutus

Tiesitkö, että:

Edunvalvontavaltakirja kannattaa olla olemassa myös äkilliseen onnettomuuteen, sairaalassa olon tai muun yllättävän tilanteen varalta.

Uusperheen lakiasiat

Oheisesta listasta näet kaikki uusperheen asiakirjat. Asiakirjojen hinta on alk. 195 € / kpl (sis. alv). Tilatessasi asiakirjat Lakihelpiltä saat aina juristin laatiman asiakirjan juuri sinulle tehtynä suoraan sähköpostiisi.

Asiakkaamme kertovat

Anne, 40, Vihti

”Yllättävän virkistävä tapa laatia asiakirja. Ennakkokysymykset oli valittu siten, että toimeksiannossa ei tarvitsisi sen jälkeen vatvoa liikaa asioita, vaan mahdollisimman paljon on otettu huomioon ennakkokysymysten kautta.”

Enna I. 30-vuotta, yrittäjä, Kuopio

”Lakihelppiä oli todella helppo käyttää. Kyselyn jälkeen sain asiakirjani juristilta nopeasti sähköpostiini. Asiointi Lakihelpin kanssa oli sujuvaa ja ammattitaitoista. Suosittelen!”

Niilo L, 30-vuotta, Myyntipäällikkö, Hämeenlinna

”Lakihelpin helppous ja palvelunlaatu muutti käsitykseni lakipalveluiden käytöstä täysin! Jälkeenpäin mietin ”voiko asiat hoitaa näin helposti?” KYLLÄ VOI!”

Heta

”Teimme perusmallisen avioehdon, jonka laatiminen yllätti helppoudella ja nopeudella!”

Sakari V, 66-vuotta, eläkeläinen, Porvoo

”Lakihelppi oli helppo ja nopea! Halusin tehdä testamentin ja sain sen sähköpostiini vaan vastaamalla muutamiin kysymyksiin Lakihelpin sivuilla. Hetken kuluttua asiakirja oli sähköpostissa valmiina. Suosittelen!”

Merja, Jyväskylä

”Oli helppoa ja vaivatonta asioida kanssanne. Kiitos siitä.”

Esitetyt arvostelut ja lupa niiden käyttöön on pyydetty ja saatu suoraan palvelua käyttäneiltä asiakkailta.

Lue lisää

Avioeron vaiheet

Miten avioero tapahtuu ja miten avioeron saa? Mikä on ositus ja miten se tehdään? Miten avioehto vaikuttaa ositukseen? Lue tästä!

Avioehto on halpa tapa turvata sopuisa avioero

Miksi avioehto on halpa tapa turvata sopuisa avioero? Lue tästä!

Edunvalvonta­valtakirja vai edunvalvonta­valtuutus?

Mitä tarkoitetaan edunvalvonnalla, edunvalvontavaltakirjalla ja edunvalvontavaltuutuksella?

Lakihelppi vs Muut

LakitoimistotSopimuskoneet
Nopeus – Avun voi saada minuuteissa
Voit hoitaa lakiasiat etänä
Ilman ajanvarausta
Henkilökohtaisuus – Toimeksiannot ovat juristin hoitamat
Tiedät aina ennakkoon paljonko palvelu maksaa
Helppo lähestyä
Helppokäyttöisyys

Lakihelppi on teknologiayritys ja startup, joka tuo henkilökohtaisen lakiavun kaikkien saataville, ajasta ja paikasta riippumatta. Lakihelpin ansiosta asiakkaat voivat saada juristin apua helposti, edullisesti ja nopeasti ilman ajanvarausta. Palvelu yhdistää asiakkaan hänen tarpeisiinsa sopivaan juristiin, jotta asiakkaan ei tarvitse käyttää aikaa ja vaivaa lakiavun etsimiseen.