Lapsiperheen lakiasiat
Lue mitä asiakirjoja lapsiperheen kannattaa tehdä.
Lue mitä asiakirjoja lapsiperheen kannattaa tehdä.
Lapsiperheen on tärkeää huolehtia tietyistä, pakollisista asiakirjoista. Yksi tärkeimmistä on lapsen huoltotestamentti.
Huoltotestamentti on testamentti, joka tehdään siltä varalta, että lapsen huoltaja tai huoltajat menehtyvät lapsen tai lapsien vielä ollessa alaikäisiä. Testamentissa on tärkeää määrätä, kuka toimii lapsille siirtyvän omaisuuden edunvalvojana.
Testamentissa voi olla tärkeää turvata myös toista puolisoa siltä varalta, että hän jäisi elämän yllättäessä lasten kanssa yksin. Avio-oikeus ei välttämättä riitä, vaan toista vanhempaa halutaan ehkä turvata omistusoikeudella kotiin tai hallintaoikeudella koko omaisuuteen.
Jos puolisoilla taas on avioehto, voi olla järkevää miettiä, halutaanko sen olevan voimassa myös kuoleman tilanteissa.
Vaikka mahdollista eroa ei halua miettiä, avioehdon lisäksi on hyvä tehdä silti sopimus eron varalta (avoehto tai sopimus avoeron varalle tai sopimus avioeron varalle).
Näissä sopimuksissa lasten etu varmistetaan silloin, kun asiat ovat hyvin ja niistä ollaan samaa mieltä. Sopimuksissa voidaan sopia esimerkiksi lasten elatuksesta ja tapaamisoikeudesta. Tällöin lapsia ei jo valmiiksi raskaassa erotilanteessa kuormiteta huoltajuusriidoilla.
Lahjakirja voi tulla kyseeseen, jos vanhemmat haluavat lahjoittaa omaisuutta lapselleen. Lahjakirja on pakko laatia aina, jos lahjoitettavaan omaisuuteen, kuten kiinteistöön tai asunto-osakkeeseen halutaan pidättää hallintaoikeus.
Ennakkoperinnöllä voi puolestaan helpottaa perillisten perintöverotaakkaa tai siirtää omaisuutta lapsille jo elinaikanaan, jos lapsi on esimerkiksi ostamassa asuntoa.
Myös edunvalvontavaltuutus kannattaa olla, jotta perheen asioiden hoitaminen olisi sujuvaa, jos toiselle tapahtuu jotakin. Usein puolisot haluavat myös toimia toistensa edunvalvojina, jos toisen osapuolen toiminta tai kunto heikkenisi.
Edunvalvontavaltuutuksessa valtuutetaan haluamansa henkilö hoitamaan toisen henkilökohtaisia- ja taloudellisia asioita.
Edunvalvontavaltakirja kannattaa olla olemassa myös äkilliseen onnettomuuteen, sairaalassa olo tai muun yllättävän tilanteen varalta. Sen avulla asioiden hoito sujuu nopeasti ja joustavasti, eikä esimerkiksi toinen joudu vastuuseen yhteisistä lainanlyhennyksistä tai muista perheen laskuista.
Oheisesta listasta näet kaikki lapsiperheellisen asiakirjat. Asiakirjojen hinta on alk. 195 € / kpl (sis. alv). Tilatessasi asiakirjat Lakihelpiltä saat aina juristin laatiman asiakirjan juuri sinulle tehtynä sähköisesti.
Anne, 40, Vihti
”Yllättävän virkistävä tapa laatia asiakirja. Ennakkokysymykset oli valittu siten, että toimeksiannossa ei tarvitsisi sen jälkeen vatvoa liikaa asioita, vaan mahdollisimman paljon on otettu huomioon ennakkokysymysten kautta.”
Enna I. 30-vuotta, yrittäjä, Kuopio
”Lakihelppiä oli todella helppo käyttää. Kyselyn jälkeen sain asiakirjani juristilta nopeasti sähköpostiini. Asiointi Lakihelpin kanssa oli sujuvaa ja ammattitaitoista. Suosittelen!”
Niilo L, 30-vuotta, Myyntipäällikkö, Hämeenlinna
”Lakihelpin helppous ja palvelunlaatu muutti käsitykseni lakipalveluiden käytöstä täysin! Jälkeenpäin mietin ”voiko asiat hoitaa näin helposti?” KYLLÄ VOI!”
Heta
”Teimme perusmallisen avioehdon, jonka laatiminen yllätti helppoudella ja nopeudella!”
Sakari V, 66-vuotta, eläkeläinen, Porvoo
”Lakihelppi oli helppo ja nopea! Halusin tehdä testamentin ja sain sen sähköpostiini vaan vastaamalla muutamiin kysymyksiin Lakihelpin sivuilla. Hetken kuluttua asiakirja oli sähköpostissa valmiina. Suosittelen!”
Merja, Jyväskylä
”Oli helppoa ja vaivatonta asioida kanssanne. Kiitos siitä.”
Esitetyt arvostelut ja lupa niiden käyttöön on pyydetty ja saatu suoraan palvelua käyttäneiltä asiakkailta.
Mitä asiakirjoja lapsiperheen kannattaa tehdä?
Miten turvaat lapsesi/lapset jos sinulle käy jotain
Huoltotestamentti tehdään siltä varalta, että lapsen huoltaja tai huoltajat menehtyvät lapsen tai lapsien vielä ollessa alaikäisiä.
Lakitoimistot | Sopimuskoneet | ||
---|---|---|---|
Nopeus – Avun voi saada minuuteissa | |||
Voit hoitaa lakiasiat etänä | |||
Ilman ajanvarausta | |||
Henkilökohtaisuus – Toimeksiannot ovat juristin hoitamat | |||
Tiedät aina ennakkoon paljonko palvelu maksaa | |||
Helppo lähestyä | |||
Helppokäyttöisyys |
Lakihelppi tuo henkilökohtaisen lakiavun kaikkien saataville, ajasta ja paikasta riippumatta. Lakihelpin ansiosta asiakkaat saavat juristin apua helposti, edullisesti ja nopeasti ilman ajanvarausta.
Juristimme palvelevat:
ma-pe klo 9.00-17.00
Aukioloaikojen ulkopuolella tulleet tilaukset käsitellään seuraavan arkipäivän aikana.
Lakihelppi Oy
info@lakihelppi.com