Avioehdot

Yksinkertainen avioehto ja yleisin avioehto on täysin poissulkeva avioehto. Siinä määrätään, ettei kummallakaan puolisoista ole oikeutta toistensa omaisuuteen missään tilanteessa. Toisin sanoen, molemmat pitävät aina oman omaisuutensa.

Avioehto voidaan laatia myös muotoon, jossa avio-oikeutta toisten omaisuuteen ei ole, jos avioliitto päättyy eroon, mutta avio-oikeus on, jos avioliitto päättyy toisen kuolemaan.

Avioehdon voi laatia myös esimerkiksi siten, että toisella on avio-oikeus toisen omaisuuteen ja toisella ei.

Avioehdossa on myös mahdollista määrätä, että avio-oikeutta ei ole vain tiettyyn omaisuuteen (esim. kesämökki, yritys tai peritty/lahjoitettu omaisuus).

Haluatko laatia avioehdon?

Tilaa avioehto

Vain 200 €

Avioehdon tekeminen

Lakihelpillä sinulle laaditaan juristin toimesta avioehto etänä ilman ajanvarausta.

Palvelussamme vastaat ensin juristin kysymyksiin, jonka jälkeen juristi laatii sinulle avioehdon ja lähettää sen sinulle sähköisesti.

Mikäli asiassa herää epäjohdonmukaisuuksia tai olet esittänyt juristillemme kysymyksiä, hän kontaktoi sinut ennen avioehdon lähettämistä.

Helppoa, turvallista ja nopeaa!

Miksi avioehto kannattaa tehdä

Avioehto kannattaa tehdä, koska se antaa avioparille mahdollisuuden sopia omaisuuden ja velkojen jaosta avioliiton päättyessä joko avioeroon tai puolison kuolemaan. Avioehto on siis sopimus, joka määrittelee, mihin omaisuuteen puolisoilla avioliiton päättyessä avio-oikeus ja mihin ei.

Tärkein syy avioehdon tekemiseen on, että se auttaa suojaamaan omaisuuttasi. Ilman avioehtoa avioliiton päättyessä molempien puolisoiden omaisuus ja velat otetaan huomioon osituksessa.

Avioehto mahdollistaa sen, että voit määritellä sen, otetaanko omaisuutta huomioon osituksessa ollenkaan tai sen, että mikä omaisuus jää osituksen ulkopuolelle.

Voit esimerkiksi määrätä, että tietyt varat tai omaisuus (esim omat säästöt tai perintömökki) pysyvät vain sinun omaisuutenasi eikä toisella ole niihin avio-oikeutta.

Toinen tärkeä syy avioehdon tekemiseen on, että se voi auttaa suojaamaan yritystoimintaa. Yrittäjänä voit tehdä avioehdon, joka estää puolisoasi saamasta yrityksestäsi osuutta, jos avioliitto päättyy. Tämä voi auttaa suojaamaan muita osakkaita, yritystoimintaasi ja sen jatkuvuutta.

Lisäksi avioehto voi auttaa vähentämään riitoja ja selkeyttää omaisuuden jakoa. Avioehto määrittelee selkeästi, miten omaisuus ja velat jaetaan, jolloin vältetään epäselvyydet ja mahdolliset riidat omaisuuden jakamisesta.

On kuitenkin tärkeää huomata, että avioehto on sopimus, joka voi vaikuttaa merkittävästi avioliiton taloudellisiin järjestelyihin. Siksi on suositeltavaa keskustella avioehdosta avoimesti puolison kanssa ja harkita tarkkaan ennen sen tekemistä. Tarvittaessa avioehtosopimukseen kannattaa hakea apua juristilta.

Mitä tapahtuu jos ei ole avioehtoa?

Jos avioehtoa ei ole, avioliiton päättyessä (joko eroon tai toisen kuolemaan) suoritetaan omaisuuden ositus, jossa enemmän omistavan on suoritettava vähemmän omistavalle tasausta (eli tasinkoa) siten, että molemmilla puolisoilla on avioliiton päättymisen jälkeen yhtä paljon varallisuutta.

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että toinen puoliso joutuu siirtämään toiselle osan suvun kesämökistä, omista sijoituksistaan tai omasta yritystoiminnasta, jotta ”puntit saadaan tasan”.

Mitä avioehto maksaa?

200 euroa (sisältäen alv:n). Meillä avioehtosi laatii aina juristi.

Mihin avioehto rekisteröidään?

Digi- ja väestötietovirastoon, katso lisää tästä. Rekisteröinti maksaa 65 euroa ja virasto lähettää avioehdon avioparille takaisin rekisteröinnin jälkeen.

Jos laaditte avioehdon Lakihelpillä, saatte rekisteröintiä varten juristilta selkeät ohjeet.

Lakihelppi vs Muut

LakitoimistotSopimuskoneet
Nopeus – Avun voi saada minuuteissa
Voit hoitaa lakiasiat etänä
Ilman ajanvarausta
Henkilökohtaisuus – Toimeksiannot ovat juristin hoitamat
Tiedät aina ennakkoon paljonko palvelu maksaa
Helppo lähestyä
Helppokäyttöisyys

Yhteistyössä

 
Yhteistyökumppanit