Edunvalvontavaltuutus kannattaa tehdä, koska se mahdollistaa sinun itse päättää siitä, kuka hoitaa asioitasi, jos et enää itse kykene tekemään päätöksiä esimerkiksi terveydentilasi tai muistisi heiketessä.
Jos et ole tehnyt edunvalvontavaltuutusta ja joudut tilanteeseen, jossa et enää pysty huolehtimaan omista asioista tai itsestäsi, esimerkiksi vakavan sairauden tai onnettomuuden vuoksi, joudutaan sinulle hakemaan holhoustoimilain mukaista edunvalvojaa. Tällöin viranomainen nimeää edunvalvojan ja hänen toimivaltansa määritellään laissa. Tämä voi johtaa siihen, että sinulle tuntematon henkilö tai henkilö, jota et olisi halunnut valtuuttaa päättämään asioistasi, nimitetään edunvalvojaksi. Tällainen tilanne voi myös aiheuttaa tarpeettomia viiveitä ja sitä kautta kustannuksia.
Kun teet edunvalvontavaltuutuksen, voit itse valita luotettavan henkilön hoitamaan asioitasi ja määritellä, millaisissa tilanteissa valtuutettu saa toimia puolestasi. Valtuutuksessa voit myös antaa tarkempia ohjeita siitä, miten haluat asioitasi hoidettavan. Edunvalvontavaltuutuksellaa voit siis varmistaa, että asioitasi hoidetaan haluamallasi tavalla.
Edunvalvontavaltuutuksen tekeminen on tärkeää, jotta voit itse päättää tulevaisuudestasi ja varmistaa, että asioitasi hoidetaan sinun tahtosi mukaisesti, jos et itse enää siihen kykenisi esim sairastumisen vuoksi.